Kuiskaus – villainen kirja
Leineperin ruukilla Ulvilassa oli kesäkuukausien ajan villainen näyttely: Feltart Biennale eli huopainen taidebiennale. Näyttelyn teemana oli Kätketyt ja tarkoituksena kuvata Leineperin ruukin entisen Puutarha- ja emäntäkoulun puutarhan historiaa. Minäkin osallistuin siihen ystäväni, näyttelyn äidin, entisen Leineperi-mökkikumppanini, Feltartist Piritta Mäkisen innoittamana. Syntyi villainen kirja nimeltään Kuiskaus. Nimi tulee siitä, että jos oikein tarkkaan kuuntelet sivujen suhinaa, voit kuulla tarinoita menneiltä ajoilta puutarhaan pudonneiden, kadonneiden ja peittyneiden esineiden kertomana. Tässä näyttelytyöni kuvaus.
Tarinakirja – Luukkukirja – Äänikirja
Kuiskaus on tarina Leineperin ruukin vanhan emäntäkoulun puutarhasta. Tarina kertoo puutarhan historian menneistä loistokkuuden ajoista nykyiseen luonnonmukaiseen rönsyilevään muotoon. Tarinasta voi löytää monia eri ulottuvuuksia, toisaalta puutarhan kehitys vuosien edetessä, toisaalta ihmiselämän vaiheet lapsuudesta vanhuuteen. Tarinaa vie eteenpäin villaisten sivujen monet sävyt ja muodot. Alussa kaikki on värikästä ja säntillisen hoidettua, lopussa luonnollisuus saa vallan ja sivutkin rönsyilevät muodoiltaan.Vahvassa asemassa tarinan kerronnassa on puutarhaan kunakin aikana kadonneet ja kätkeytyneet esineet.
Kansilehteä koristaa pikkuinen tuohinen kirja, jonka sivut on kantokäävästä valmistettu. Ahkeroinnin lomassa on puutarhassa varmasti vietetty aikaa myös ystäviä tapaillen ja kirjoja lueskellen.
Tarina etenee lapsuuden huolettomista päivistä aikuisuuden iloihin ja suruihinkin. Kullakin sivulla pääsee kurkkaamaan tulevaan. Niinhän elämässäkin vaiheet seuraavat toisiaan vähittäin.
Ihmiskäden jäljen vähetessä puutarha alkaa elää omaa elämäänsä. Loppupuolella hiiri haistelee käärmeennahkaa. Ihmiselämässä usein iän karttuessa miellyttämisen halu vähenee ja jäljelle jää todellinen minä, joka säätelee elämän valintoja.
Viimeisellä sivulla innoittajana on ollut lapsuuden muisto isovanhempien luota. Kirjahyllyssä lymyili kirja, jonka kätköistä löytyi kuva Hugo Simbergin Kuoleman puutarhasta. Luurankoineen ja synkkine tunnelmineen se riitti siihen aikaan jännityksen nälkään.
Tarinan ydin on kuitenkin takakanteen pysyvästi kiinnitetty slagi-kivi. Se kuvaa pysyvyyttä ja Leineperin historian sydäntä. Kun kuuntelee tarkkaan, voi sivujen uumenista kuulla kuiskauksia menneiltä ajoilta.
Kirjansitojamestari Kaija Pihlajamäki
Tämä on kyllä Ihana ❤️
Kiitos! Vähän tämä otti aikaa, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Villainen kirja oli projekti ja prosessi, joka ruokki sielua ja lämmitti mieltä kaikin tavoin.